L A U R A K O I S T I N E N
Freelance
TANSSITAITEILIJA

REGENERAATTORI on elämän mittainen, alati muotoutuva ja tekemisen virrassaan kehittyvä projekti sekä nimitys pohdinnoille vastustuskykyisestä tekijyydestä tulevaisuudessa ja kestävien, uudistavien toimintatapojen kehittelyille työparini tanssitaiteilija Saku Koistisen kanssa. Se tarkoittaa sekä konkreettista projekteissa tapahtuvaa työtä että visioivaa tarkastelua siitä kuinka elää ja tehdä taidetta ekologisin, regeneratiivisin, luonnon monimuotoisuutta tukevin arvoin. Jaamme työparini kanssa myös asumuksen ja arjen tanssin.
Regeneraattorissa yhdistyy taiteen tekeminen ja regeneratiivinen ruoantuotanto sekä tavoite toimia kaikessa niin, että valinnat tapahtuvat palvellen biodiversiteettiä ja vastustuskykyä. Niin luonnon kuin ihmisten.
Kuinka voimme työskennellä taiteilijoina juuri kunkin teoksen äärellä niin, että toimintamme on ekologista ja kestävää, jopa regeneratiivista - uudistavaa. Sekä aina jollakin tapaa yhteisöllistä, teosta ja sen prosessia tapahtumisympäristöönsä kaikkia osapuolia hyödyttävällä tavalla yhdistävää.
Regeneraattori-projektiin ovat tähän mennessä liittyneet teokset Kasvin tanssi, Metamorfooseja yhdessä Teemu Mäen kanssa, Tansseja elämästä - videoteos, Lauma sekä Speaking of.
SYYSKOULU 2022
Syyskuussa 2022 Regeneraattori-projekti järjesti yhdessä Esitystaiteen keskuksen kanssa kestävän kehityksen ja ruoantuotannon teemoihin keskittyvän työpajaviikonlopun. Viikonloppuun kutsuttiin noin 20 taiteilijaa ja tutkijaa asumaan teltoissa Pusulan maaseudulla, laittamaan regeneratiivisesti viljeltyä satoruokaa ja jakamaan praktiikoita. Viikonlopun aikana koettiin ja toteutettiin 8 ulkotyöpajaa puutarhassa sekä metsissä, parannettiin maailmaa, verkostoiduttiin ja ideoitiin sekä luotiin uutta.
Toimin viikonlopun toteutuksessa fasilitoijana yhdessä Saku Koistisen kanssa.

